MAINOS

Valinnanvapaus vai johtajuus?

Etuoikeus tarkoittaa esimerkiksi oikeutta saada tehdä jotain, mitä muut eivät saa tehdä. Se on kirjaimellisesti oikeutta päästä muiden edelle.

Koirien valinnanvapautta käsitellään usein koiran hyvinvoinnin näkökulmasta, mutta onko se joltain muulta pois? Olenko koiralleni heikompi johtaja, jos annan sen osallistua elämänsä kulkuun?

MAINOS

Mikäli valinnanvapaus nähdään koiran etuoikeutena saada jotain, mitä sen ihmiset eivät voi saada, silloin ajatusmalli riitelee esimerkiksi johtajuuden kanssa. Johtajuusajattelussa on huomattavasti ihmiskeskeisemmät lähtökohdat kuin koiralähtöisessä näkemyksessä valinnanvapauksien tarjoamisesta.

Nämä kaksi asiaa eivät kuitenkaan sulje toisiaan pois tai ole tosiasiallisesti toistensa vastakohtia. Kumpikaan vaihtoehto ei sulje pois sitä tosiasiaa, että koiran kouluttaminen on hyvin kiinteä osa yhteistä arkeamme.

Ihmisten maailma on täynnä sääntöjä. Meidän ihmistenkin voi olla vaikea ymmärtää ja noudattaa niitä kaikkia jokaisessa tilanteessa. Koirien kohdalla yhteiskuntakelpoisuus perustuu oikeastaan siihen, että niiden tulee sopeutua ihmismaailman sääntöihin ja käyttäytyä niiden mukaisesti. Esimerkiksi voimakas aggressio julkisena toimintana on jotain, mitä koirien tai ihmisten ei haluta ilmentävän.

Koirien käyttäytymisen ja oppimisen kontekstissa valinnanvapaudella on monta tasoa ja ilmenemismuotoa. Täydellistä valinnanvapautta ei varmaankaan ole olemassa, koska me tai koirat emme toimi koskaan yksin ja tyhjiössä. Uskoakseni meidän ei myöskään tarvitse kilpailla koirien kanssa samoista asioista ja samojen tarpeiden täyttämisestä, koska edustamme hyvin erilaisia lajeja. Toisaalta, koiran hankkiminen on myös meidän ihmisten oma valinta. Näistä tulokulmista käsin emme taida koskaan päästä samalle viivalle.

Kuulostaa siis oikeastaan mahdottomalta ajatukselta, että koiran elämän kannalta tärkeä valinnanvapaus olisi minulta itseltäni pois. Tai että jäisin jostain paitsi tarjotessani koiralle mahdollisuuden valita. Käytännössä minun pitäisi vain keksiä, mitä ja milloin annan koiran valita ja miten reagoin siihen. Koira lemmikkieläimenä tekee kuitenkin vain sellaisia valintoja, joihin se saa mahdollisuuden.

Valinnanvapauden tarjoaminen koiralle parantaa sen asemaa ja vointia lemmikkinä, ottamatta mahdollisuuksia pois sen ihmisiltä. Pientä ajatustyötä koirien hyvinvoinnin puolesta joutuu kuitenkin tekemään ja koira muuttaa elintapojamme aina jonkin verran. Vaikka asiaa haluaisi tarkastella johtajuuden kannalta, ei koiran osallisuus oman elämänsä kulkuun vähennä omaa asemaamme tai pienennä sitä mitättömäksi. Päinvastoin, harkittuja valinnanmahdollisuuksia tarjoamalla teemme yhteiselosta vain mielekkäämpää molemmille.

© DOLO DogsLearnOnline / Jirka Vierimaa

MAINOS