Paremmaksi koirankouluttajaksi 31 päivässä

Haastamme jälleen mukaan kaikki kynnelle kykenevät koiranomistajat, koiraharrastajat ja eläinalan ammattilaiset maaliskuun kampanjaamme kehittämään yhdessä kanssamme koirankoulutuksen perustaitoja!

Tänä vuonna haluamme kiinnittää huomion koulutusprosessiin kokonaisuutena. Koulutusprosessi tarkoittaa käytännössä taidon tai tehtävän opettamisen vaiheita alun oivaltamisesta lopun tavaksi muuttumiseen.

Aloitamme kuukauden mittaisen koulutushaasteen verryttelyllä ja suunnittelulla, joten mukaan ehtivät hyvin paitsi aloittelijat myös kiireisemmät koiraihmiset. Valitse yksi selkeä koulutustavoite ja työstä valitsemasi käyttäytyminen arjenkestäväksi – voit oppia samalla paljon koulutusprosessin rakenteesta!

Jotta koiralle opettamallasi taidolla olisi oikean elämän vaikutuksia, käytämme 20-20-20-periaatetta taidon yleistämisessä. Periaatteen mukaisesti samaa tehtävää harjoitellaan 20 erilaisessa paikassa, jokaisessa 20 onnistuneen toiston verran. Näissä paikoissa harjoitellessa katsotaan, mitkä 20 erilaista asiaa häiritsevät tai houkuttelevat koiraa. Jokainen paikka voi siis muuttua helposta vaikeammaksi esimerkiksi kovan tuulen tai vilkkaan koiranulkoilutusajan vuoksi. Onnistuminen monipuolisessa ja vaihtelevassa harjoittelussa muodostuu siitä, että suunnitellaan hieman etukäteen helpompiin ja vaikeampiin harjoitustilanteisiin menemistä.

Johdatamme ja autamme suunnittelemaan helposti onnistuvan harjoituskuukauden eli jokaisella koiraihmisellä on erinomainen mahdollisuus oppia kanssamme haasteen parissa. Laita linkki talteen ja seuraa päivittäisiä blogipostauksiamme kalenterin aiheista. Haasta myös mukaan kaikki koiraystäväsi ja osallistu somessa!