MAINOS

Hyvinvoiva koira on kaikkien etu

Koiran hyvinvointiin tulisi kiinnittää huomiota joka päivä. Kun koira ja sen ihmiset voivat hyvin, koira saa varmemmin tarvitsemansa ja yhteiselo sujuu mukavissa merkeissä.

Koiran käyttäytyminen on yleisin syy luopua siitä. Kyse on useimmiten vieläpä laji- ja rotutyypillisestä käyttäytymisestä. Siis sellaisesta, mitä koira tekisi joka tapauksessa.

Yleisin taustalla vaikuttava syy on pitkittynyt stressi. Kun koiran perustarpeet eivät täyty, sille ominainen käyttäytyminen voimistuu. Jos koiralla on vain vähän mahdollisuuksia haisteluun, kiinnostavia hajuja alkaa löytyä useammasta paikasta ja niistä tulee yhä kiinnostavampia. Näyttää siis siltä, että tottuminen normaaleina pidettyihin asioihin estyy.

Vaikka koira on aktiivisen ihmisen lemmikki, sen hyvinvoinnista huolehtimisen ei tarvitse olla suorittamista. Koirat tarvitsevat myös paljon rentoa yhdessä oleskelua sekä lepoa. Levon tarve muodostuu vaihtelevuuden avulla. Jos lenkkeilee koiran kanssa jo useamman tunnin päivässä, liikuntamäärän lisääminen ei välttämättä enää lisää väsymyksen määrää.

Lenkeille voi kävelyn lisäksi keksiä uusia polkuja, tottelevaisuuden harjoittelua kentällä, hajutyöskentelyä, leikkiä, pysähdystaukoja ja juoksupätkiä. Tunnin lenkistä tulee laadukkaampi, jos koira on kiinnostunut taluttajansa toiminnasta pelkän tasaisen etenemisen sijaan. Keskittyminen väsyttää koiraa nopeasti, joten vaihtelevuus toiminnallisten ja rauhallisten vaiheiden välillä on olennaista. Jos annat koiralle ensin vapaamman haisteluhetken, voit myöhemmin pysähtyä istuskelemaan ja uppoutua omiin ajatuksiin.

Hyvinvointi näkyy vastavuoroisuutena, koiran ja ihmisen välisenä yhteistyönä. Koira ei enää jatkuvasti vaadi huomiota, liikkumista ja leikkimistä. Se on kiinnostunut, mitä ihminen haluaa sille opettaa.

Hyvinvoiva koira on siten sosiaalisempi koira. Se myös sietää itselleen hankalia tilanteita aiempaa paremmin. Hyvinvointi lisää psyykkistä vastustuskykyä ikäviä kokemuksia vastaan ja auttaa palautumaan niistä nopeammin.

Rutiinit eivät ole ainoastaan koiran etu, vaan myös ihmisen. Katsekontaktin saaminen ohitustilanteissa on hyvä esimerkki. Se on loppulenkistä helpompaa ja alkulenkistä voi olla joskus jopa mahdotonta. Hyvinvoinnin näkökulmasta tämä tarkoittaa mm. sitä, että liikunnan ja toiminnan tarve ajaa alussa ruokapalkkioiden ja kehujen yli. Riippuu koiranomistajan tavoitteista ja kodin ympärillä kohdatuista tilanteista, kuinka paljon tällaisella asialla koetaan olevan väliä.

Koiran hyvinvoinnin huomioimiseen ei kulu ylimääräistä energiaa, kun oman koiran tarpeet tulevat ensin tutuiksi. Toimivat rutiinit eivät kuitenkaan muutu luontevaksi osaksi arkea ennen kuin muutos on tapahtunut ja se on todettu toimivaksi.

Saatamme esimerkiksi katsoa pennun rauhattomia ohitustilanteita sormien läpi kokonaisen vuoden ajan, kunnes heräämme huomaamaan, että ne ovat koiran ainoa tai yleisin kontakti lajitovereihinsa. Totta kai ohitusten harjoittelu ja yhteislenkkien järjestäminen tuntuu isolta muutokselta sellaisen vuoden jälkeen. Juuri tällaiset muutokset kuitenkin myös yhdistävät lukuisia koiranomistajia heidän tietämättään.

© DOLO DogsLearnOnline / Jirka Vierimaa

Tutustu täältä aiheeseen liittyvään kurssiimme:

MAINOS