Leikkikumarrus

Se on enemmän kuin tunnelman luomista

Kaikki koiranomistajat tuntevat leikkikumarruksen. Se liitetään lähes stereotyyppisesti koiriin. Koirien leikkimistä, leikkieleitä ja leikin hyötyjä on tutkittu monin tavoin ja silti leikki kaikessa käytännöllisyydessään on edelleen pieni mysteeri.

Leikki on etenkin pentujen ja nuorten koirien juttu. Iän ja leikkimistapojen yhdistäminen on pitkään johtanut tutkijoiden ajatuksiin saalistuskäyttäytymisen ja erilaisten motoristen taitojen harjoittelusta. Koirat siis opettelisivat keskenään saalistamiseen tarvittavia taitoja ja kehonhallintaa, mutta oppisivat ohella toimimaan ryhmässä ja välttämään toistensa vahingoittamista. Pennuille tarkoitetut leikkiryhmät ovat siis ideana koirille erinomaisen hyvin soveltuvia.

Leikkimisen avulla koirat saattavat myös testata sosiaalisen siteen lujuutta, kuitenkaan aiheuttamatta todellista uhkaa. Leikkimurina tarkoittaa: “Olen todella iso ja voimakas, mutta en sitten lainkaan vaarallinen!” Nuoren koiran kanssa pääseekin harjoittelemaan omaa malttiaan, jos se hyppii, törmäilee, näykkii ja painii liian rajuna leikkinä ihmisen kanssa. Näinä hetkinä niin sanotun testaamisen tarkoitus voi kuitenkin olla sosiaalisen siteen lujittaminen, ei ihmisen alistaminen. Tietysti leikki vaatii aina kaksi osapuolta ja huomiota on viisainta antaa vain toivomilleen leikkitavoille. Liian rajusta leikistä voi tulla ongelma, jos leikin tarve on selvästi suurempi kuin mahdollisuudet leikkimiseen.

Koiria on pidetty hyvin epätavallisina eläiminä, koska ne leikkivät paljon myös aikuisena. Ne leikkivät sekä ihmisten että lajitoveriensa kanssa ja mahdollisuuksien mukaan tietysti muidenkin eläinlajien kanssa. Leikkimiseen liittyvät motivaatiot ovat siten hyvin oletettavasti sosiaalisia. Sen vuoksi leikkieleitä ymmärtämällä ja vahvistamalla ihminen voi vaikuttaa sosiaaliseen suhteeseen koirakaverinsa kanssa. Leikin avulla tätä suhdetta voidaan ylläpitää ja lujittaa läpi elinkaaren.

Leikkikumarrus kiinnostaa tieteessäkin!

Yhdysvaltalaisen Elisabetta Palagin ryhmän (2015) tutkimuksen keskipisteessä oli leikkikumarrus. Sitä on havaittu kesykoirien lisäksi myös kojooteilla, susilla, ketuilla ja leijonilla. Ele on helposti tunnistettava ja yleinen, mutta sen merkitystä ei ole juuri tutkittu. Koiria ja niiden elinympäristöjä on pidetty keinotekoisina, joten tutkijan on aiemmin ollut ihan ymmärrettävää kiinnostua mieluummin muista koiraeläimistä ja leijonista.

Tärkeimmän tähänastisen tutkimustyön leikkikumarruksen parissa on tehnyt Marc Bekoff vuosien 1972 ja 1995 välillä. Hänen mukaansa leikkikumarrus edeltää sellaisia eleitä, jotka olisi helppo käsittää hyökkääviksi. Leikkikumarruksen avulla siis kerrotaan: ”Seuraavaksi hyppään päin ja puren sinua, mutta se on vain leikkiä!” Leikkikumarrusten toistaminen leikin lomassa ylläpitää leikkiä ja hyvää ilmapiiriä pidempään. Tai takkisi hihan revetessä, ainakin hyvä ilmapiiri oli koiran alkuperäinen aikomus. Leikkikumarrus on siis jotain muutakin kuin ylläpitoa ja diplomatiaa.

Bekoffin jälkeen havaittiin, että leikkikumarruksia useammin käyttävät koirat myös heittäytyvät selälleen usein ja pidättäytyvät leikissä kovemmasta puruvoimasta. Leikkiessä ihmisen ja lelujen kanssa puremista ja repimistä toki vahvistetaan tietoisesti, jolloin puruote on voimakkaampi. Vertailukohtana leikkikumarruksia vähemmän käyttävät koirat tekivät useammin varoittavia valehyökkäyksiä. Epävarmasti ihmistä lähestyvä koira saattaa toistaa leikkikumarruksia ja varoittavia näykkimiseleitä ikään kuin vuoropuhelun toivossa. Mistä siis on kyse?

Leikkikumarruksen avulla meillä synkkaa paremmin!

Palagin tutkimusryhmä täydensi Bekoffin aiempaa määrittelyä, sillä heidän havaintojen mukaan koirat tekevät leikkikumarrukset usein samanaikaisesti. Miksi? Millaista yhteistyötä koirat oikein suunnittelevat? Varmimpana havaintoja voidaan pitää, että leikkikumarruksia nähdään aina enemmän hyvin tuttujen leikkikaverien välillä ja niiden avulla koirat voivat kehittää yhteisymmärrystä yhä pidemmälle.

Eläinten kognitiotutkija Alexandra Horowitz (2009) puolestaan havaitsi toisen koiran jatkavan leikkikumarruksia, kunnes saa siihen kaveriltaan vastauksen. Leikkikumarrus on kuin yhteisten pelisääntöjen varmistamista. Tuo synkronoinnin ajatus onkin todella kiinnostava! Leikkikumarruksen huomionhakuinen ulottuvuus tarkoittaa koiran tunnistavan kumarrukselle otollisen hetken ja leikkikaverin leikkisyyden tai vakavuuden. Niiden lisäksi leikkikumarruksia toistavalla koiralla on ilmeisen selkeä oletus siitä, mihin leikkikumarruksen toistaminen johtaa.

Palagin ryhmän mukaan leikkikumarrukset vaihtelivat koirien leikeissä kolmasosasekunnin ja viiden sekunnin välillä. Yleisimmin niitä nähtiin noin kahden sekunnin mittaisina. Hyvien koirakavereiden kesken leikkikumarruksia voi nähdä tiheään tahtiin, mutta niiden kestäessä vain kolmasosasekunnin kumarrus on tietysti vain pieni ranteiden nytkäytys, korvien sujauttaminen takaviistoon ja suupielten naurahtava rentouttaminen. Kaikista leikkikumarruksista ei passiivisena seisova ihminen voi tosin arvata, tuleeko koira ystävällisen näköisenä suoraan päin vai houkutteleeko se ajamaan itseään takaa.

Tutkimuksiin leikkimällä osallistuneet koirat pitivät yleensä taukoa leikistä ennen kumarrusta, mutta eivät kovinkaan usein leikkikumarruksen jälkeen. Hyökkääviä eleitä esiteltiin enemmän leikkikumarruksen jälkeen kuin ennen sitä. Leikkikumarrus on siten selkeästi ystävällisen vuoropuhelun avaava kommentti! Muina leikkieleinä selälleen heittäytyminen ja pakoon säntääminen ovat sellaisia eleitä, joita koirat toistavat huomattavasti useammin leikkikumarruksen jälkeen. Näin tapahtui sekä aloitteen tekevällä että siihen vastaavalla koiralla. Yhden eleen näkeminen ei vielä tarkoita, että voisimme osua tulkinnoissamme oikeaan, sillä eleiden sarja ratkaisee koiran aikeet ja eleiden sosiaaliset tavoitteet.

Lopuksi

Kaikin puolin näyttää siltä, että leikkikumarruksella saadaan samanaikaistettua vuoropuhelu leikkikaverin kanssa. Leikkivien koirien eleet siis synkronoidaan leikkikumarruksen avulla, joka johtaa myös pidempiin leikkihetkiin. Leikkikumarrusta käytetään aiheellisesti, jolloin se on sosiaalisesti paljon merkittävämpi ele kuin pelkkä hyvän ilmapiirin ylläpitäjä. Ensimmäinen leikkikumarrus kysyy: “Leikitäänkö?” ja siihen leikkikumarruksella vastaaminen tarkoittaa: “Okei!”

Tulevaisuudessa tullaan oletettavasti tarkastelemaan esimerkiksi leikkikumarruksen avulla tutustumista, josta siitäkin monilla on jo lukuisia käytännön kokemuksia. Tiedetään esimerkiksi, että koiran ja ihmisen välinen luottamus muodostuu erittäin tehokkaasti leikkimällä. Leikkiminen lisää myös koiran tottelevaisuutta, minkä vuoksi arjen perustaitoja opettaessakin käytetään toiminnallisia palkitsemistapoja. Koulutuksessa ajoituksen tarkkuuden kanssa kamppailevat ihmiset voivatkin opetella vastaamaan koiransa leikkikumarruksiin, jolloin yhteistyön harjoittelu avautuu aiempaa tarkemmin. Kuten Marc Bekoff on viisaasti sanaillut: “Leikkiminen on sosiaalista liimaa meidän ja koirien välillä.”

© DOLO / Jirka Vierimaa